TERHI 450

245004

Uudistettu mökkiläisen yleisvene

 

Kaudella 2019 Terhin moottorivenemallisto päivittyy kolmella mallilla. Näissä kolmessa mallissa rungot ovat täysin identtiset, mutta sisätiloiltaan pulpettiratkaisut vaihtelevat.

Terhi 450 on kahvaohjattava versio uutuusmallista, ja se sopii etenkin mökkiläisen yleisveneeksi. Vene soveltuu hyvin esimerkiksi verkkojen laskemiseen ja nostamiseen, kauppaveneeksi, kalastukseen tai retkiveneeksi läheiselle ulkoilusaarelle. Vene soveltuu myös nuorison käyttöön, sillä se on erittäin vakaa ja lujarakenteinen. Sadevesityhjentyvyys on mukava lisä, jolloin veneen voi jättää pohjatulppa irroitettuna mökkilaituriin pidemmäksikin aikaa ilman uppoamisvaaraa. Veden korkeus pysyy veneessä samalla tasolla kuin veneen ulkopuolella.

 

Terhi 450-malli perustuu olemassa olevan 445-mallin runkoon, mutta 450-mallissa peräpeili on erikoisvahvistettu alumiinilevyllä, mahdollistaen jopa 40 hv:n perämoottorin asennuksen. Suurempi moottoriteho on hyödyksi etenkin jos veneessä usein kuljetetaan suuria kuormia, tai veneessä pääosin matkustaa 4-5 henkilöä. Isompi moottori myös helpottaa liukuunnousua, mutta toki myös kuormitus vaikuttaa liukuunnousukynnykseen. Terhi 445-malleista tuttu fiksu, taittuva keskipenkki, neljä lukittavissa olevaa säilytystilaa, sekä lukittava säilytyspaikka airoille säilyvät ennallaan.

450-malliin on lisävarusteena saatavana mm. sivukaiteet, keulakaiteet, anturiteline peräpeilianturille, keulakuomu, targakaari kalastukseen sekä tyynysarja. Varustelemalla veneesi, teet siitä soveltuvan juuri omaan käyttöösi.

 

Muiden Terhi-veneiden tapaan 450-mallit ovat valmistettu ABS-muovista ja ne tehdään kestävällä kaksoisrakenteella. Sisä- ja ulkokuoren väliin jäävä välitila täytetään tiiviisti vettä-imemättömällä polyuretaanivaahdolla. Tämä ns Sandwich-rakenne tekee veneistämme erityisen lujarakenteisia, turvallisia ja käytännössä uppoamattomia. Polyuretaanivaahto toimii kellukkeena ja samalla se auttaa vaientamaan runkoääniä. Terhi-veneille myönnetään yhdessä Honda-perämoottorin kanssa peräti 5 vuoden kuluttajatakuu.

 

VAKIOVARUSTEET

 

Kulkuvalovalmius

Käsikäyttöinen tyhjennyspumppu

Moottorin kiinnityspultit

Uimaporras

Äyskäri

Pituus

4,45 m 

Leveys

1,85 m 

Paino

275 kg 

Henkilöluku

C5 / D7 

Moottori

15–40 hv (max. 40 hv) 

Suurin suositeltava moottorin paino

105 kg 

Suurin arvioitu nopeus kahden hengen kuormalla

20 kts (20 hv) 

Hyväksyntä

CE C/D 

Sadevesityhjentyvä

√ Uppoamattomuus

√ Runko

ABS-muovi 

Istuinlaatikot

ABS-muovi

Ohjauspulpetti

ABS-muovi 

Kaiteet

HST / lisävaruste 

Kellukkeet

Polyurethane foam 

Kansi

ABS-muovi 

Polttoainesäiliö

Erillinen 

Pohja

ABS-muovi 

Peräpeili

 

Erikoisvahvistettu (alumiinivahvike)